Puheenjohtajan palsta
Seison tässä Toronton Eesti-majan edessä kesäkuussa 2016.
Tere!
Olen 41-vuotias kansalaisopiston kieltenopettaja ja metsätilan isäntä Konneveden Hänniskylältä. Kiinnostukseni Viroa kohtaan alkoi toukokuussa 1994, jolloin kävimme lukion kakkosluokan luokkaretkellä Tallinnassa. Olimme pari yötä Olümpia-hotellissa. Tuolloin itsenäisyyden palauttamisesta oli kulunut vasta vajaat kolme vuotta, joten kaikki vaikutti kovin eksoottiselta koti-Suomeen verrattuna. Ei pidä myöskään unohtaa, että tuolloin Virossa oli vielä venäläisjoukkoja, jotka poistuivat maasta 31. elokuuta 1994.
Vuosien varrella kiinnostukseni lisääntyi entisestään. Vierailin Virossa muutamia kertoja 1990-luvun lopulla. Kuulin Keski-Suomen Viro-seurasta ensimmäistä kertaa ollessani Alkio-opiston retkellä Tallinnassa huhtikuussa 1997. Mainittakoon, että tuo oli viimeisiä Viron-matkoja, joille tarvittiin vielä viisumi. Kävimme nyttemmin jo edesmenneen opettajan Ilkka-Pekka Innasen kanssa Viron parlamentissa Riigikogussa. Sieltä poistuttuamme kuulin Viro-seurasta, johon liityin jäseneksi seuraavana vuonna.
Ensimmäisinä jäsenyysvuosina en ollut kovin aktiivinen, sillä opiskelin vuosina 2000-2006 saksaa ja ruotsia Joensuun yliopistossa. Ensimmäisen kerran osallistuin Viro-seuran matkalle Tarttoon kesällä 2005. Tuo oli muuten ensimmäinen Viron-matka, jonka seura järjesti yhteisesti. Palattuani kotiseudulleni aloin aktivoitua enemmän, ja aloinkin opiskella viron kieltä Jyväskylän kansalaisopistossa Mari-Liis Lemmetyn ohjauksessa syksyllä 2006. Olin hänen kursseillaan neljä vuotta, ja saavutin kohtalaisen hyvän viron kielen taidon. Siitä on ollut todella paljon hyötyä Viron-reissuillani, joita on tähän mennessä kertynyt nelisenkymmentä.
Miksi Viro sitten kiinnostaa minua niin paljon? Luulen, että kyse on paljolti rakkaudesta veljeskansaa kohtaan. Viro on meille suomalaisille kovin läheinen, mutta silti niin kaukainen maa. Kielemme muistuttavat toisiaan, mutta niiden kehitys sekä maidemme historia ovat erilaisia. Mainittakoon vielä, että en käynyt koskaan Virossa neuvostomiehityksen aikana, enkä edes muista kunnolla aikaa, jolloin Viro kuului Neuvostoliittoon. Olen vahvasti sitä mieltä, että pienuudestaan huolimatta Virosta löytää aina jotakin uutta. Tervetuloa mukaan!
Jussi Hintikka
Keski-Suomen Viro-seuran puheenjohtaja